Saku Tuusa - Yksi Suomen lupaavimmista tulevista ammattilaisista, etsii avukseen yhteistyökumppaneita matkan tueksi. Hyppää mukaan menestystarinaan!
Ole rohkeasti yhteydessä, niin jutellaan lisää yhteistyömahdollisuuksista!
Saku aloitti golfin 2010 eli 9-vuotiaana ja kilpailemisen hän aloitti vuonna 2013. Ensimmäiset vuodet Saku pelasi alempitasoisia juniorikilpailuja vain Suomessa.
Ensimmäinen kosketus kansainvälisille kentille tuli vuonna 2015, kun Saku valittiin edustamaan Suomea The Evian Championship Juniors Cup kilpailuun Ranskassa. Jo samana vuonna tuli toinenkin edustustehtävä Belgiassa, jossa pelattiin nuorten nelimaaottelu. Tästä eteenpäin Saku on pelannut säännöllisesti kilpailuita ulkomailla sekä juniori-, että amatöörisarjoissa.
Myöskin Suomen golfliiton edustustehtäviä on ollut kuten junioreiden joukkue EM-kilpailut 2018 sekä 2019. Saku valittiin myöskin Manner-Euroopan joukkueeseen 2018 The Jacques Leglise Trophy :ssa, jossa Manner-Eurooppa pelaa Brittein saarta vastaa joukkueina. Kyseisessä joukkueessa on pelannut muun muassa Mikko Ilonen (1997), Sergio Garcia (1997) ja Henrik Stenson (1994).
Saku on ollut osana alle 18-vuotiaiden Suomen maajoukkuetta vuosina 2018-2019 ja 2019-2020 Miesten maajoukkuetta.
Saku siirtyi ammattiaiseksi Helmikuussa 2022.
Sakun pituuslyönnit kestää helposti kansainvälisen vertailun. Tässä pallokantamat mailoittain (pituudet Carry pituuksia, eli pallon kantama ilmassa):
Kauden 2022 tilastot:
Näin kuuluu Sakun motto. Tällä mentaliteetilla on päästy jo pitkälle, mutta parempaa on vielä lupa odottaa. Sakulla on selkeät tavoitteet murtautua kansainvälisille kentille.
Juniorivuosien menestys on ollut hyvä alku, mutta kansainvälinen menestys vaatii hyvän valmennustiimin lisäksi taloudellista panosta.
Etsimme tällä hetkellä yhteistyökumppaneita Sakun matkalle. Ota yhteyttä, tai vinkkaa kaverille, jos mielenkiinto heräsi!
Tilaisuuteen kannattaa tarttua vielä, kun se on mahdollista. Ota rohkeasti yhteyttä!